tiistai 25. elokuuta 2015

Chelsea Wolfe - Abyss (2015)

Jostain ihmeen syystä yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Chelsea Wolfe on onnistunut menemään täysin ohi korvieni. Noin kolmekymppinen artisti aloitti musiikkiuransa kymmenisen vuotta sitten ja vastikään julkaistu Abyss on jo viides kokonaisuus. Wikipediassa seisova titteli "laulaja-lauluntekijä" voi olla hieman harhaanjohtava ilman tarkempaa tutustumista ja viitata naisen kotimaan huomioon ottaen johonkin kevyempään musiikkityyliin. Todellisuus on kuitenkin aivan jotain päinvastaista

Harvoin levy alkaa yhtä voimakkaalla ja hypnoottisella otteella kuin Abyss. Ensimmäisenä soivan Carrion Flowersin alavireiset koneistetut äänet ja niiden muodostamat rytmit vievät heti mukaansa. Mainittakoon Wolfen tyylin olevan jotain kokeilevaa doom metalin ja ambientin välillä. Voisipa tyyliä verrata helposti Björkiin, Portisheadiin, Ulveriin ja Triptykoniin. Ei ollenkaan huonompi lista. Levyn kappalemateriaali painii upeasti ambientmaisten konesoitantojen, eteerisen fiilistelyn ja doommaisen dronepörinän välimaastossa. Chelsean loistava äänikin on verrattavissa jollain tasolla sekä Björkiin että Beth Gibbonsiin, jotka molemmat ovat kokeellisemman konemusiikin parhaita tai ainakin persoonallisimpia tulkitsijoita.

Levyn alkupuolella synkän ja kylmän koneistuksen lisukkeena soiva triptykonmainen matalavireinen pörinä vaihtuu levyn edetessä kevyempään äänimaailmaan. Tunnelma ei kuitenkaan kevyemmäksi tai valoisammaksi muutu. Esimerkiksi Maw ja Crazy Love tuo mieleen kovasti Julee Cruisen tulkitsemat ja Angelo Badalamentin säveltämät kappaleet Twin Peaksin soundtrackilta. Muita levyn kohokohtia ovat alavireisten kitarasoundien siivittämät Iron Moon sekä Dragged Out, joista on saatu rakennettua todella kolkkoja post-rockmaisia doom/ambient-teoksia. Ja ne todella kuulostavat siltä kuin Triptykon soittaisi Portisheadia. Kevyempää äärilaitaa soitannollisesti edustaa painostava ja synkkä Simple Death, joka toisaalta on unenomaisen kaunis.

Raskassoutuinen levy alkoi todella päällekäyvillä tunnelmilla ja hieman kevyemmän puolivälin jälkeen myös lopun tunnelma on ahdistava kuin post-apokalyptisessa elokuvassa. Nopeampitempoinen Survive tuo mieleen kovasti elokuvan 28 Päivää Myöhemmin piinaavan pakokauhutunnelman. Samoissa sfääreissä jatkaa Color of Blood. Viimeisenä soiva hieman hitaampi nimikkokappale jatkaa kauhuelokuvamaisilla ja selkäpiitä karmivilla äänimaisemoinneilla. Tunnelma on niin voimakas, että se jää elämään vaikka levy ehtikin jo päättyä.


Abyss on ehdottomasti vuoden kovimpia julkaisuja ja kovimpia yllättäjiä. Albumi pitää otteessaan alusta loppuun synkällä, ahdistavalla ja painostavalla tunnelmallaan. Se on uhkaava kuin ukkospilvi ja pelottava kuin painajainen, mutta samalla myös äärettömän kaunis ja herkkä tunnelmakuva. Tässä on ehdottomasti tarkastamisen arvoinen albumi ja artisti, jonka vanhempaan tuotantoon aion itsekin tutustua näin vangitsevan näytöksen jälkeen. Tämän levyn perusteella väittäisin tässä olevan yksi 2000-luvun parhaimmista synkän ja kokeilevan konemusiikin artisteista ja se on paljon sanottu.

4,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti