Standing Ovation - Gravity Beats Nuclear (2015)

Espoossa vuonna 2006 perustettu progemetalliyhtye Standing Ovation julkaisi ensimmäisen demonsa 2011 ja debyyttialbuminsa The Antikythera Mechanism  vuonna 2012. Kolmen vuoden odottelun jälkeen on vuorossa toinen kokopitkä albumi nimeltä Gravity Beats Nuclear.

Tieteisfiktioon kallistuva otsikko antaakin hyvää osviittaa sisällölle, joka käynnistyy pariminuuttisella avaruussyntikoiden värittämällä introlla 23 + 23. Aloituksen jälkeen soiva Permafrost kuulostaa melko paljon tavanomaiselta kotimaiselta powermetallilta kuten Sonata Arcticalta tai Cain's Offeringilta. Aivan yhtä perinteisellä meiningillä ei kuitenkaan mennä, vaan mukana on kevyesti progressiivista koukkua. Levyn alku on toki toimivaa materiaalia, mutta hieman yllätyksetöntä. Raskaampaa soundia ja vielä koukuttavampaa kitaratyöskentelyä sekä moniulotteista melodisuutta tuo mukaan yksi levyn tykeimmistä biiseistä Killer, Iron sekä Hellbillies, jossa on mukana humoristisiakin piirteitäkin irtonaiselta kuulostavan ja tönkön örinävokalisoinnin sekä Alestormia muistuttavan banjofolkkisoitannan muodossa.

Levyn parhaat siivut löytyvät noin puolen välin paikkeilta kahden pidemmän biisin muodossa. Tunnelmallisella piano/laulu-yhdistelmällä alkava Fool's Parade on levyn erottuvimpia teoksia kuulostaen power metalin, Queenin ja Faith No Moren sekoitukselta. Väriä siis löytyy. Avaruudellisen synkkään tunnelmaan lähdetään reilun 18 minuutin järkäleessä Lifeline, jonka Blade Runneria muistuttava syntikkaintro on levyn kohokohtia. Palaset pysyvät paikallaan koko biisin ajan muistuttaen etäisesti Nightwishin biisirakenteita. Albumin loppupuoliskokin hoidetaan suhteellisen kunniakkaasti. The Great Attractor on menevää raskasta soitantaa, mutta hieman System of a Downin ja Arcturuksenkin suuntaan kallisteleva raivokas Run Little Mouse Run on totaalisen upea teos. Nätillä melodialla koristeltu balladi I Am  päättää levyn rauhallisiin tunnelmiin.

Gravity Beats Nuclear on levy, josta löytyy pohdiskeltavaa pitkäksi aikaa. Kappaleista löytyy värejä ja sävyjä vaikka millä mitalla ja kaikki osa-alueet tuntuvat hoituvan mallikkaasti. Ehkä tämä kaipaa vielä pientä hiomista, tiivistämistä ja säätämistä, mutta oikealla tiellä ollaan. Reilun tunnin mittainen kokonaisuus on viihdyttävä, eikä sitä kuunnellessa ainakaan tylsisty. Maistunee varmasti proge/power metalin suurkuluttajille.

3,5/5