sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Hexvessel - When We Are Death (2016)

CD 19,99€ / EMP.fi
Ensimmäinen kosketukseni englantilaisen muusikon Mat McNerneyn hengentuotoksiin oli norjalaisen avant-garde black metal-yhtyeen Dödheimsgardin neljäs albumi Supervillain Outcast. Taiteilijanimellä Kvohst levylle ärjyneen brittiherran toinen avant-garde-metalliyhtye Code tuli myös tutuksi siinä ohessa. Mutta kun ensimmäisen kerran kuulin psykedeellisestä okkulttirokkia soittavasta lähinnä suomalaisista muusikoista koostuvasta yhtyeestä nimeltä Hexvessel, en osannut sitä yhdistää samaan laulajaan. Tulipa siihen sitten tutustuttua edellisen ja todella upean albumin No Holier Templen (2012) myötä.

Mahtava No Holier Temple sisälsi psykedeelistä rokkia hämäräperäisen folk-musiikin höysteenä. Levyn tunnelmista tuli kovasti mieleen Ulver, Tenhi ja Pink Floyd. Siksi onkin hieman yllättävää, miten suoraviivaisesti uusin julkaisu When We Are Death käy psykedeelisen 60-lukulaisen hippirokin kimppuun. Avausraita Transparent Eyeball liikkuu jossain The Doorsin happoisissa tunnelmissa ja sama jatkuu seuraavassa kappaleessa Earth Over Us. Levyn ensimmäinen näyte Cosmic Truth nousee väkisinkin jalustalle, kun se tuntuu olevan enemmän edellisen albumin tyylistä rauhallista ja luonnonläheistä maalailua. Eikä siitäkään pääse yli eikä ympäri, että biisi on yksinkertaisesti levyn kaunein teos.

Kauniin fiilistelykappaleen jälkeen 50 vuoden takainen tajuntaan pureva rock-soundi palaa kappaleessa When I'm Dead, jonka kertosäkeestä tulee kierolla tavalla mieleen Mobyn eräästä leffasarjastakin tuttu hitti Extreme Ways yhdistettynä The Doorsiin, Rolling Stonesiin, The Byrdsiin ja vastaaviin aikailaisiin. Metsäisempääkin maisemaa toki tarjoillaan kappaleessa Mirror Boy. McNerneyn tulkinta muovautuu täydellisesti kappaleen tyylin mukaiseksi. Kevyissä biiseissä laulusta löytyy herkkyyttä ja toisessa ääripäässä ulosannissa on omanlaista ihon alle ja tajunnan syövereihin pureutuvaa raivokkuutta. Levyn doomeimmasta päästä oleva pöristely Drugged Up on the Universe luo melkoista kontrastia perinteisempää psyrokkia kunnioittavaan materiaaliin.

Levyn loppupuolen häämöttäessä tunnelma on kuin loppukesän illan koitteessa. Iltatunnelmiin sopiva Teeth of the Mountain tai unisia ja yöllisiä tuntoja kuvaava Green Gold on kyllä kaunis biisikaksikko. Ennen nukahtamista on kuitenkin palautettava mieleen myöhäisillan trippi Mushroom Spirit Doors, jonka jälkeen kaihoisa Hunter's Prayer tuudittaa levolliseen uneen.

Kokonaisuutena When We Are Death on varmasti eheintä Hexvesseliä koskaan, mutta tiukan tyylitietoisesta ja upeasta 60-luvun psykedeliasta huolimatta häviää piirun verran edelliselle mestariteokselle. Eipä sillä, etteikö tässä tulisi olemaan yksi tämän vuoden soitetuimmista levyistä. Tämän 60-lukulaisempaa julkaisua ei pohjoismaista taida löytyä, jos Ulverin muutaman vuoden takaista Childhood's Endiä ei lasketa. Ehkäpä tuo albumi voisi nykylevyistä toimia ainakin persoonallisuutensa puolesta parhaimpana verrokkina tälle, vain sillä erotuksella, että Hexvesselin psykedelia on täysin omasta takaa tuotettua. When We Are Death on ehdottomasti vuoden tyylikkäimpiä albumeita.

4,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti